Elokuva kertoo saksalaisesta Brunosta, joka sotilasisänsä uuden komennon vioksi joutuu perheineen muuttamaan maalle. Brunosta maalla on kummallista ja hän ihmettelee kovasti naapurifarmilla olevia ihmisiä, jotka kulkevat päivisinkin pyjamissa. Erään kerran hän karkaa tutkimusretkelle, päätyy farmin aidan taakse ja tutustuu samanikäiseen poikaan Shmueliin.
Tämä oli aika kammottava elokuva. Oman osansa kammottavuuteen tuo, että Bruno on oman poikani ikäinen. Kuten Shmuelkin. Brunon perheessä leiriltä auttamassa käynyttä Pavelia kohdeltiin kuin mustia orjia amerikassa, täysin vailla ihmisarvoa ja oikeuksia. Se, mikä perheessä ja perheen lähipiirissä kuti pinnan alla. Kuinka tärkeää on uskoa oikeisiin aatteisiin, eikä asioista voi oikein puhua, jos on vaara, että paljastuu jotain vääränlaisia arvoja. Elokuvan loppu oli traaginen, mutta ei millään tavalla pahin.
Voin vain todeta, että tätä minä en halua. Tästä ei koskaan ole kulunut tarpeeksi aikaa, että ihmiskunta voisi toistaa virheensä. Siltikin tämä on pelottavan ajankohtainen muistutus siitä, ettei kenelläkään ole oikeutta polkea ihmisarvoa ja niputtaa ihmisiä ja alkaa systemaattisesti vihaamaan ihmisrymää.
Tämän elokuvan jälkeen tarvitsisi lääkkeeksi jotain iloista, jotain toivoa rakentavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti