Katri Alatalo: Kevääntuoja

Viimeinen osa Mustien ruusujen maa- trilogiaa. Dinja saavuttaa vaikeuksien kautta velhottaren saaren ja asettuu äitinsä tavoin vastustamaan tätä ja tämän maailmaa tuhoavaa taikuutta. 

Pidin tästä, mutta loppuratkaisu oli jotenkin, no, en tiedä. Ehkä se tuntui liian helpolta. Että kaiken takana olisi petetty rakkaus. On todennäköistä, että mustasukkaisuus ja katkeruus saa tuhoa aikaan, mutta jotenkin se tuntui liian yksinkertaiselta ratkaisulta. Odotin jotain suurempaa, jotain järisyttävänpää. Kuten jo totesinkin suhdekiemurat ei ole mun juttu ja vaikka kuolematon velhotar voisikin kantaa kaunaa ikuisesti, uskottavuudesta jäi jotain puuttumaan. 

Katri Alatalo:Laulu kadonneesta saaresta

Mustien ruusujen maa-trilogian toinen osa. Dinja jatkaa etsintäretkeään. Hän on saapunut Kesäsaarille, jossa on rauhallista ja mukavaa, mutta levottomuus pakottaa hänet jatkamaan. Hän haluaa saada selville totuuden kadonneesta äidistään ja selvittää ruusumiehen salaisuuden. 

Hän lähtee ystävineen merimatkalle, mutta tempsutuu aallon mukana mereen, josta merenväki pelastaa hänet. Hän ei kuitenkaan pääse jatkamaan matkaansa, vaan on merenväen vankina, ellei saa palautettua äitinsä varastamaa muistoa merenväen muistovirrasta. 

Tämä oli oikeastaan jo ihan hyvä. Nuorten fantasiaa kyllä, mutta tarina kulki mukavasti eteenpäin. Eikä henkilöistä mielestäni kauhean syvällisiä tule tässäkään kirjassa, Dinja tuntuu usein melko rasittavalta, mutta kirjassa on mukana mukavasti ihan onaperäisiäkin elementtejä. 

Suuremmin en myöskään välittänyt ihastumisista, joita kirjassa oli. En tiedä olivatko ne tarinan kannalta olellisia, ehkä, mutta minusta ne olivat pitkälti rasittavia. Monta hyvääkin tarinaa on pilattu turhilla suhdekiemuroilla.