David Walliams: Gangsterimummi

Gangsterimummi kertoo Benistä, jonka vanhemmat aina perjantaisin vievät mumminsa luokse. Benistä mummi on tylsä, ja muuttaakseen lapsenlapsensa käsityksen mummi alkaa sepittää tarinaa, jonka mukaan hän onkin jalokivivaras. Tarina ryöstäytyy käsistä, kun Ben ja mummi alkavat oikeasti suunnitella kruununjalokivien ryöstämistä. 

Tarina on paikoitellen hyvin epäuskottava, mutta en tiedä inko uskottavuus edes tarpeen tämmöisessä tarinassa. Uskottavuutta enemmän olisin ehkä kaivannut mummin ja Benin välille jotain todellista sidettä. Vanhusten ei tarvitse olla tylsiä, vaikka he eivät jalokivivarkaita olisikaan. Tai että tylsätkin vanhukset ovat arvokkaita sellaisenaan. Ja kyllähän kirja sitäkin aihetta käsittelee. Toisella tapaa kirjoitettuna se olisi ollut aivan eri kirja. 

Pidin tästä enemmän kuin Pojasta ja mekosta. 

Jussi Katajala: Korpin silmät kaiken näkevät

Tämä sattui kirjastosta käteen kiinostavan nimensä puolesta. Myönnän, minä vain tykkään erikoisen kuuloisista ja kiinnostavista nimistä kirjoissa. Kauhua en ollutkaan hetkeen lukenut.

Kirja oli sinällään ihan kelvollinen, sisälsi erillisiä novelleja, mutta melko tyypillinen kauhukirja. Ja kauhu ei genrenä nykyään oikein iske. Ensimmäinen novelli toi mieleen Kingin yhden kertomuksen vähän samalla idealla ja toteutuksella. Tämä vain päättyi huonommin.Yhdessä novellissa päähenkilö oli niin inhottava, että kauhuelementti syntyi pelkästään siitä. En tiedä oliko se tarkoitus, mutta myötätuntoa päähenkilö ei kuitenkaan herättänyt. Tämä oli melko toistuva teema novelleissa muutenkin, paha ei saanutkaan palkkaansa.

Miellyttävä, ja kiinnostava uusi tuttavuus. Luen varmaan kirjailijan esikoisteoksenkin, ihan vain koska senkin nimi oli niin kiehtova; Leonardon rasia ja muita historiallisia kertomuksia.

Marjatta Kurenniemi: Oli ennen Onnimanni

Tätä Kurenniemen kirjaa en ollutkaan lukenut aikaisemmin. Erittäin kaunis satu alkaa sisiliskosta, joka kadottaa häntänsä ja lähtee sammakon kanssa etsimään Onnimannia metsän kauneimmasta paikasta. Tarina on opettavainenkin, mutta niin lämminhenkinen ja konstailematon, ettei pieni opettavaisuus ole ollenkaan pahitteeksi.

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Toisinaan törmää kirjaan, jonka jälkikäteen olisi voinut jättää lukemattakin. Tämä luettiin kirjafoorumi Austen AIO:n kesäkinkereillä ja ajattelin ajan kulukseni osallistua. Kesäkinkerikirja on kevyttä hömppää, jota todellakin luen harvemmin. Syystä.

Kirja seuraa kolmen naisen elämää pääsiäisen tienoilla. Cecilia löytää ullakolta miehensä kirjoittaman kirjeen, jonka päällä lukee avatta kuoleman jälkeen. Tessin mies ilmoittaa rakastuneensa Tessin parhaaseen ystäväänsä ja serkkuun, ja Tess oakkaa poikansa ja lähtee äitinsä luokse miettimään asioita. Rachel suree vuodia sitten kuollutta tytärtään Janieta. Hyvin pian on selvää, että Cecilian miehen kirje liittyy Janien kuolemaan. 

Sinänsä nopealukuinen kirja. Tyhjäpäisyyden voisi vielä antaa anteeksikin, jos loppuratkaisu olisi ollut järkevämpi. Janien murhaaja pääsee rangaistuksetta, Rachel kostonhimossaan melkein surmaa viattoman ja vammauttaa todellisen murhaajan tyttären. Tapaturma kuitataan hivenen tytär tyttärestä periaatteella, eikä kukaan kärsi tunnontuskia pahempaa rangaistusta. Kirjan henkilötkin tuntuvat hyväksyvän tyttären vammautumisen seurauksena muinaisista synneistä. 

Tess sen sijaan tapailee entistä poikaystäväänsä ja palaa katuvan miehensä luokse. Tess jää tarinasta melko irralliseksi, hänen tapailema entinen poikaystävä on Rachelin pääepäilty, mikä luo aasinsillan miehelle olla juuri sillä paikalla, kun Rachel päättä painaa autossaan kaasua jarrun sijasta. 

Kirjan epilogi saa kaiken vielä mukavan pyöreäksi ja särmättömäksi jossittelullaan ja tulevaisuuden maalailullaan. En pitänyt. Jotenkin yököttävä kokonaisuus. 

David Walliams: Poika ja mekko

Poika ja mekko kertoo Dennisistä, joka asuu isänsä ja veljensä kanssa. Äiti on lähtenyt pois, eikä häntä saa mainita. Koti on harmaa ja tunteeton paikka. Dennis kaipaa kaikkea kaunista ja on kiinnostunut muodista ja väreistä. Eräänä päivänä hän ystävystyy koulun suosituimman tytön kanssa. 

Poika jamekko on hyvä kirja, mutta se tuntuu paikoin melko väkinäiseltä. Kirjan loppuratkaisu on toisaalta myös liian helppo. Dennis tuntui paikoin melko tahdottomalta ja luonteettomalta. Kirjan hyvää tarkoittava idea myös kärsii hieman liian opettavaisesta ja yksinkertaistavasta otteesta. 

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin kootut kertomukset

Onnelit ja Annelit tuli luettuna lapsena ja ajattelin ottaa ne uudelleen lukuun. Kirjat ovat vanhoja, mutta silti yhä viehättäviä. Nykylapselle ne eivät ehkä vain tarjoa tarpeeksi seikkailua ja jännitystä, iloa kylläkin. Kirjoista välittyy nimenomaan ilo ja hyväntuulisuus, vaikka niissä käsitellään myös tärkeitä asioita, etenkin Onneli ja Anneli ja orpolapset ja Onneli ja Anneli  ja nukutuskello. 

Sebastian Lybeck: Latte-siili ja Vesikivi

Latte-siilistä muistan kuulleeni samaan aikaan, kun innostuin Riikka Jäntin Vaahteratupa-kirjoista. Jäin käsitykseen, että kirjassa oli jotain samaa, mutta Latte-siili ei kuitenkaan yllä samalle tasolle. Oikeassa olin. Kirja ei ole huono, mutta siinä on jonkinlaista viimeistelemättömyyden tuntua. Tuntuu kuin pienellä hiomisella, se voisi olla vesikiven veroinen timantti. Kirja on kuitenkin sujuva, sopivan mittainen ja täynnä vaaroja ja seikkailuja, joten en ihmettele, että se on lasten ja päiväkodin tätien suosiossa. Itse olisin kaivannut jotain enemmän. 

Latte-siilin kotijärvi on kuivunut ja Latte päättää lähteä hakemaan takaisin vesikiveä pitkän matkan takaa karhukuninkaalta. Matkallaan hänennon kuljettava vaarallinen taival susien ja ilvesten maiden halki ja palattava sitten vielä takaisin. 

Täytynee nyt ihan tutustumismielessä lukea muutkin Latte-siilit. 

Jussi Katajala: Leonardon rasia

Kirja sisältää historiallisia novelleja. Katajala on taitava kirjoittaja, jonka novelleja on mukava lukea. Useimmat tarinat pitävät otteessaan viimeiseen sanaan saakka ja osa jää kiehtomaan mielikuvitusta, elämään, sen jälkeenkin. 

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja yöhaukka

Elvi-täti kutsuu Riston, Rauhan, Nellin ja Lennartin lomapaikkaansa. Rentouttavasta lomasta näyttää tulevan työntäyteinen, kun Risto matoja etsiessään löytää käärmesormuksen. Osottautuu, että käärmesormus on arvokas muinaismuisto, jota tutkimaan saapuu arkeologi.

Joko olen saanut yliannostuksen Räppääjiä tai tämä ei ollut sarjan onnistunein kirja. Siinä missä Sevillan saiturissa tuntui olevan ideaa, tässä tarina alun lyhyiden lukujen jälkeen tuntui etenevän melko töksähdellen. Indiana Jones idea oli melko irrallinen ja vaikea sanoa miten aukeaa kohderyhmälle. Juoni tuntui melko irralliselta.