Terry Jones: Starship Titanic

Tämä kirja on ollut minulla kesken viime kesästä tai jo pidemmänkin aikaa. Englanniksi lukeminen on jotenkin takunnut ja jollain tasolla tämä kirja ei oikein tuntunut käynnistyvän. Sitten kun otin sen luettavakseni, se osottautui kuitenkin melko nopealukuiseksi ja erittäin hauskaksi ja onnistuneeksi. Kirjaston kirjat häiritsevät omien kirjojen lukemista. Omat kirjat kun voi aina odottaa, mutta kirjaston kirjoilla on aina se palautuspäivä, eikä niitä voi uusiakaan kuin sen viisi kertaa.

Starship Titanic kertoo tähtilaivasta, avaruusaluksesta, jonka valmistamiseen on käytetty mammonaa aivan mahdottomasti. Niin paljon, että planeetta, jolla se on valmistettu on köyhtynyt rutiköyhäksi. Aluksella ei siltikään kaikki ole kunnossa. Aluksella juttua tekemässä oleva toimittaja on pääsemässä jäljille, kun alus käynnistyy, tekee äkkipysähdyksen maassa ja poimii mukaansa muutamia matkustajia ja jatkaa matkaansa. Maasta mukaan tulleet matkustajat yrittävät selvitä aluksen melko vihamielisessä ympäristössä, kun paljastuu, että aluksella on pommi, joka räjähtää, ellei alukseen saada osia, jotka ilmeisesti ovat maahan jääneellä aluksen suunnittelijalla.

Kirja oli kerrassaan hulvatonta luettavaa. Suosittelen ehdottomasti Linnunradan käsikirjan ystäville.

David Walliams: Herra Lemu

Kirjailijaa tituleerataan takakannessa uudeksi Roald Dahliksi. Quentin Blaken kuvituksella ei tästä kauas jäädäkään. Walliamsin tyyli on hyvin samanlainen ja Blaken kuvitus on piste iin päällä. Ei tämä silti aivan Roald Dahl ollut, kuitenkaan, loppu oli jotenkin vaisu ja ehkä hivenen epätyydyttävä. En minä tiedä, miten kirjan olisi pitänyt päättyä.

Herra Lemu on kulkuri, joka istuu aina samalla penkillä seuranaan pieni koira, jonka nimi on Herttuatar. Eräänä päivänä yksinäinen tyttö, Chloe puhuu kulkurille ja päättää lopulta kutsua tämän asumaan pihavajaansa. Chloen äiti pyrkii parlamenttiin, isä salailee ylitehokkaalta äidiltä työttömäksi jäämistään ja sisar Annabelle on ylitäydellinen äidin lellikki. Herra Lemusta Chloe saa ystävän, joka kannustaa ja kuuntelee häntä.

Chloen äiti ei kuitenkaan riemastu, kun yllätysvieras ilmestyy aamiaiselle. Herra Lemulla on kuitenkin vielä muutama yllätys taskussaan.

Irmelin Sandman Lilius: Muukalaiskadun satuja

Tämä oli omaelämäkerrallinen kertomus Irmelinin ja hänen sisarensa lapsuudesta sodan ajan Helsingissä. Kirjassa todellisuus kietoutuu todella viehättävästi ja uskottavasti satuun. Jokaisessa luvussa on oma fantastinen elementtinsä. Minä olin koko lukemisen ajan aivan lumoutunut. Olisipa minunkin lapsuuteni ollut tällaista. Olisinpa osannut luoda omille lapsilleni samanlaisen lapsuuden, täynnä taikaa ja yllätyksiä. Mutta sitähän ei sitten voi tietää, onko lapsuus todella ollut niin taianomainen, vai onko kirjailija vain kuvannut sen niin tähän kirjaan.

Kaikesta huolimatta kirja oli todella lumoava ja ajatuksia herättävä. Suosittelen lämpöisesti kaikille. Olen tainnut löytää uuden suosikkikirjailijan. Sinänsä se on outoa, koska olen ensimmäisen Sandman Liliuksen kirjan lukenut jo lapsena ja jo silloin tiennyt, että sille on jatkoa. En vain koskaan etsinyt sitä käsiini. Se jäi odottamaan. Toisaalta se on hyvin ymmärrettävääkin. Nämä eivät ole kirjoja, jotka pitävät ääntä itsestään. Nämä ovat hiljaisia kirjoja, jotka odottavat löytymistä ja niitä arvostavia ihmisiä. Näillä ei ole prameilevia nimiä, eikä erikoisia kansikuvia. Kuvitukset kirjailija on tehnyt itse, mikä sai minut pitämään tästä kirjasta vielä enemmän.

Irmelin Sandman Lilius: Yksisarvinen

En tietääkseni ole lukenut kirjailijalta muita kirjoja kuin Kuningas Tullen, jonka luin lapsena useastikin. Pidin Kuningas Tullesta, mutta se oli niin erikoinen ja kaunis ja vaikuttava, etten ilmeisesti lapsena osannut etsiä sille jatkoa. Kirjan muisto on kuitenkin pysynyt mielessäni, ja jo pitkään olen halunnut tutustua tähän kirjailijaan tarkemmin. 

Yksisarvinen tarttui mukaani kirjastosta. Sen lisäksi siellä olikin vain yksi Sandman Liliuksen kirja.  Yksisarvinen kertoo pienestä Maikki tytöstä, jonka kaunis korallikaulanauha hajoaa ja samana päivänä hän näkee yksisarvisen, jolla on korallia sarvena. Maikki pelästyttää yksisarvisen ja lähtee sitten etsimään tätä ja joutuu sadunomaiseen seikkailuun. 

Tarina on melko yksinkertainen, mutta lumoava. Kieli on uskomattoman kaunista. Ehdottomasti pitää jatkaa tutustumista tähän kirjailijaan. Tämä olisi ihana unisatukirja pienille lapsille rai vaikka päiväkotiin. 

Maijaliisa Dieckmann: Satujen kuningas, Sakari Topeliuksen tarina

Kirja kertoo Sakari Topeliuksenlapsuudesta. Tämä, kuten kirja Aleksis Kivestäkin, on hyvin kirjoitettu, mutta jotenkin tuntui, että Kivestävälittyi lämminhenkisempi ja oivaltavampi kuv. Toisaalta tässäkin kyllä sivuttiin Nurmijärven metsärosvoja, Topelius kun on Kiveä vanhempi ja kulkenut kouluun Helsinkiin juuri silloin, kun Kivestä kertovassa kirjassa mainitut netsärosvot ovat eläneet. 

Topeliuksesta luodaan aika vilkkaan veijarin kuva. Mielenkiintoisina yksityiskohtina tulee ilmi, että Topeliuksien talossa piikojen tehtävänä oli myös opettaa lapsille suomen kieltä. Suomen kieli ja kulttuuri ovat suuressa arvossa, Topeliuksen isä kerää vanhoja runoja ja Topelius itse opiskelee kansallisrunoilija J. L. Runebergin koulussa. Eipä siis ihme, että satusetä on ollut yksi suomalaisen kansan luonnehdintojen luojista. 

Maijaliisa Dieckmann: Metsänpoika tahdon olla, Aleksis Kiven tarina

Dieckmann on taitava kirjoittaja, joka luo kuvan vilkkaasta ja pohdiskelevasta räätälinpojasta, josta kasvoi merkittävä kirjailija. Kirja on uskottava ja miellyttävä lukea. Lukiessa mietin, että tämä olisi ollut nukava kirja lukea päiväkoti-ikäisille, mutta kirja on suunnattu ehkä hieman vanhemmille. Kirjassa on paljon erikoisis sanoja ja ehkä myös sellaista sisältöä, etten sitä suoraan päiväkoti-ikäisille suosittelisi. 

Kirja on kuitenkin hyvä ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se antaa uskottavan kuvan Aleksis Kiven lapsuudesta. Se kutsuu tutustumaan Kiven lapsuuden maisemiin ja elämään tarkemmin. Lopussa on kuvauksia ja katkelmia Kiven kirjoituksista, ja etenkin lyhyet katkelmat saavat huomaamaan, miten taitava kirjoittaja Kivi oli ja merkittävä kirjailija suomen kielen ja suomenkielisen kirjallisuuden kannalta. Täytyykin varmaan lukea Kiven kirjoja uudestaan. Seitsemän veljestä olen lukenut lukiossa. 

Chris Riddell: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit

Ada Gootin toinen osa liikkuu keittiömaailmassa. Kalmatollon kartanossa valmistellaan täysikuun kestejä ja Adan syntymäpäivätkin ovat lähestymässä. Kartano on täyttymässä erilaisista kuuluisista taiteilijoista ja kokeista. Joukkoon on taas mahtunut paljon viittauksia tämän hetken kuumiin nimiin tv-kokkirintamalta, mutta itselleni kokit ovat tuntemattomampia ja vaikka tunnetuimmat nimet tunnistinkin, nekin meinasivat mennä ummikolta ohi.

Kirja on edellisen osan veroinen. Tällä kertaa kirjan sivut ovat metallinhohtopunaiset. Kuvitus on laadukasta ja viehättävää, kuten edellisessäkin osassa ja tarinakin riittävän hyvä. Jään odottamaan kolmatta osaa. 

Katherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhlivarjojen valtakunnassa

Ensimmäinen osa tuntui jotenkin kielellisesti kauhean nahkealta ja rönsyilevältä. Toisessa osassa on sama tyyli, mutta tässä teksti oli monella tapaa sujuvamman tuntuista. En tiedä oliko tekstissä tapahtunut kehitystä vai oliko odotukseni jo lähempänä kirjan tyyliä, mutta kirja oli nopeampi lukuinen ja oikein miellyttävä.

Syyskuun varjo, Halloween, on ottanut Satumaan alamaailman haltuunsa ja samalla kun Satumaan varjot valuvat alamaailmaan katoaa taikuus Satumaasta. Syyskuu haluaa korjata tilanteen, onhan se hänen syytänsä, mutta Halloween on päättänyt vapauttaa varjot ja hallita niitä kuningattarena. 

Alamaailmassa kuitenkin kerrotaan tarinaa syvimmällä maan alla nukkuvasta prinssistä ja Syyskuu päättää herättää tämän, jotta saisi Halloweenin syrjäytettyä. Syyskuu saa apua varjo-Allulta ja varjo-Lauantailta ja hyvinkin yllättävältä taholta. 

J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Lapsille iltasaduksi luettuna. Pottereiden toinen osa näin ääneen luettuna tuntui paremmalta kuin ensimmäinen. Tämä on kyllä yksi suosikeistani Azkabanin vangin ja Puoliverisen prinssin lisäksi. 

Taikamaailma voi olla julmakin paikka. Hagrid erotettiin koulusta väärin perustein, mutta kirjasta ei selviä, saiko hän oikeuden opiskella taikuutta. Pyysikö kukaan anteeksi. Hagrid myös opiskeli yhdessä Voldemortin kanssa. Kysyikö kulaan Hagridilta, mitä hän muistaa Voldemortista. 

Seuraavaa osaa odotellessa. 

Ritva Toivola: Lumottu lehmus

Jatko-osa Tuomas Karhumielelle ja Anni unennäkijälle. Anni ja Tuomas ovat muuttaneet kaupunkiin. Tuomaksen hevonen kuitenkin karkaa, eikä kaupunkiin muuttaminen muutenkaan alkuun tunnu sujuvan. 

Pikku hiljaa asiat kuitenkin alkavat järjestyä. Anni on jo pitkään työskennellyt leipomossa ja Tuomaskin saa töitä. Tuomaksen hevonenkin löytyy, mutta rikkaan perheen tytär on mieltynyt siihen ja haluaisi sen omakseen. Hienosta ja sirosta valkoisesta hevosesta Tuomakselle tarjotaan luotettavaa työhevosta, joka pärjää kaupungin melskeessäkin, eikä säiky vähästä. 

Lisäksi mietityttää leipurisisarusten vanha täti, jonka väitetään näkevän tulevaisuuteen ja leipomon pihassa kasvava vanha lehmus, jonka ympärillä Tuomaskin on nähnyt henkiolentoja. 

Pidän Toivolan menneistä ajoista kertovista kirjoista. Niissä on tietty fantastinen elementi, josta huolimatta ne kuvaavat aikaa hyvin. Kirjoissa on hyvä henki ja teksti on sujuvaa. 

Diana Wynne Jones: Rönsyilevä talo

Tämä on ollut pitkään uusintalukulistalla ja nyt vihdoin se tarttui mukaan. 

Charmain Baker pääsee enonsa talon vahdiksi ja joutuu uskomattomiin seikkailuihin ja ongelmiin tutkiessaan enonsa laajaa taloa ja taikakirjoja. Onneksi näin, sillä valtakunta on vaarassa  ja lopulta Charmain on ainoa, joka sen voi pelastaa. Se ei tosin tapahdu ilman lukuisia kommelluksia. 

Diana Wynne Jones on yksi lempikirjailijoistani, ollut jo ala-asteikäisestä saakka. Tosin silloin en lukenut kuin kaksi Jonesin kirjaa, Kyylän kyydissä ja Tuli ja myrkkykatko. Näistä etenkin jälkimmäinen teki vaikutuksen. Kolmaskin, Noidan veli, olisi ollut suomennettuna, mutta sitä ei lähikirjastostamme löytynyt, enkä siitä siis tiennyt ennen aikuisikää, jolloin löysin Jonesin kirjat uudestaan ja ilokseni sain huomata, että luettavaa oli paljon, paljon enemmän. 

Ulla Viertola: Oman keisarien aikakirjat, Mosaiikkilintu, Tuulihevonen, Arokissan aika

Tarina alkaa Oman nuoren keisarin valtakunnasta, jota kuivuus vaivaa. Tarina kuvaa keisaria ja valtakunnanväkeä. Kuivuus osottautuu kuitenkin salajuoneksi, joka paljastuu nuorelle keisarille liian myöhään. Hän joutuu murhayrityksen kohteeksi ja joutuu pärjäämään omillaan karussa erämaassa ja toimimaan itsensä ja kansansa parhaaksi. 

Keisariksi noussut miekanvartija kohtaa loppunsa uuden keisarinnan käsissä, mutta keisarinna on yhtä säälimätön kansaansa kohtaan kuin miekanvartijakin. 

Nuoren keisarin on koottava itselleen armeija erämaan roistoista ja noustava sisartaan ja Oman ulkopuolista uhkaa vastaan. 

Miellyttävä kirja ja mukaansa tempaava tarina, vaikka en suuremmin poliittisesta juonittelusta välitäkään fantasiassa. Henkilöitö oli paljon, mutta kaikkien henkilöiden tarina nivoutui saumattomaksi  kokonaisuudeksi jättäen vain muutamia kysymyksiä. Seuraamisen arvoinen kirjailija, jonka teoksiin tartun mielellään toistekin. 

C. S. Lewis: Hevonen ja poika

Lapsille luettua. Narniasta minulla ei taida olla kuin suosikkeja. Tästä tarinasta pidän erityisesti, koska se sijoittuu täysin Narniaan, eikä siinä ole juuri lainkaan viitteitä meidän maailmaamme. 

Eräänä päivänä Riia nimimen narnialaishevonen ryöstää Sastra nimisen pojan kasvatti-isältään. Sastra ei ollut osannut uneksiakaan hevosten osaavan puhua, mutta paljon kummempaakin on luvassa, kun karkulaisten matka kohti Narniaa alkaa. Mukaan liittyy myös tarkaanin tytär Aravis ja hänen puhuva hevosensa.