Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Tämä oli toinen kirjastosta mukaan tarttunut Christie, kun olin lukenut Curranin Agatha Christien muistikirjoja käsittelevät kirjat. Toisaalta tämäkin oli yksi Christie, jonka luin mielellään uudestaan, koska Curran oli sitä niin kehunut ja itse muistelin, etten siitä niin pitänyt.

10 henkilöä kutsutaan salaperäiselle Neekerisaarelle. Kaikilla kymmenellä on jokin salaisuus ja kun henkilöt alkavat kuolla yksi toisensa jälkeen, on selvää, että yksi joukosta on murhaaja.

Eikä tämä ole suosikki Christieni vieläkään, vaikka hyvä kirjahan tämä on. Hyvin kirjoitettu. Hyvä idea. Minulle se ei vain toimi. Jos tämä olisi ollut arvoitusdekkari, jossa se kuuluisa salapoliisi saapuu saarelle, josta löytyy 10 ruumista ja alkaa selvittää tapausta, silloin ehkä olisin pitänyt tästä enemmän. Tosin silloin ei oltaisi päästy niin hyvin hyytävään tunnelmaan, joka kirjassa vallitsee kaikkien vahtiessa toisiaan. Mielestäni lopun tunnustuskaan ei toiminut. Toki se selvittää lukijalle, mitä on tapahtunut, mutta aivan väärällä tavalla.

Minulle olennaista salapoliisitarinan lukemisessa on syyllisen etsimisen seuraaminen. Kaikki johtolangat, oikeat ja väärät, päätelmät ja virhearviot, tiivistyvä tunnelma, kun silmukka syyllisen ympärillä kiristyy. Itse en välitä ratkaista murhajaa. Tästä kirjasta tuo puuttuu.

En todellakaan ymmärrä, miksi Curran asettaa tämän niin korkealle sijalle Christien kirjojen joukossa. Muutama Christie olisi kiva vielä lukaista. Haaveilen (salaa) Marple-tarinoiden ostamisesta omaksi.